Новая книга Марку Тоикана: шокирующие подробности о насилии в театре и работе с режиссером Туркой

Näyttelijä Markku Toikan, 71, elämästä kertova uutuuskirja Markku Toikka – Erikoisten roolien mies (Otava) kertoo Toikan elämästä ja urasta rehellisesti. Valtiotieteellisessä opiskelun Teatterikouluun vaihtanut Toikka tutustui nopeasti keskeisiin suomalaisiin näyttämötaiteen ihmisiin. Teatterikouluun tuli vuosi Toikan jälkeen sittemmin ohjaajana ja käsikirjoittajana tunnettu Jussi Parviainen. Tämä oli ”urheilullinen ja eloisa tapaus” ja kaksikosta tuli nopeasti hyvät kaverit. He myös muuttivat samaan asuntoon, kirja kertoo. Yhden ikävän piirteen huomasin hänessä kuitenkin aika pian: hän oli salakavalan väkivaltainen persoona. Kun hänen päässään pimeni, se todella tapahtui. Toikka ja Parviainen jopa seurustelivat sisarusten, Leena ja Riitta Havukaisen kanssa. Parviainen meni Riitta Havukaisen kanssa naimisiinkin lyhyesti. Sinänsä taiteellisesti lahjakkaan Parviaisen seurassa liikkuminen ei kuitenkaan tehnyt kirjan mukaan hyvää Toikalle tai maineelle teatteriporukoissa. Toikka muistelee kirjassa näyttelijä Pertti Palon ja runoilija Arto Mellerin kanssa vietettyä kosteaa iltaa, joka päättyi siihen, kun Parviainen löi Paloa niin, että tämän hammas katkesi. Toikka kuvailee kirjassa kärsineensä asiasta, sillä hän oli pienestä asti vastustanut kaikenlaista väkivaltaa. Parviaisen Jussissa oli paljon hyviä puolia, mutta hänen väkivaltaisuuttaan en voinut sietää. Parviaisen teokset Diletantti ja Jumalan rakastaja olivat tapauksia Suomen teatteritaiteessa 1980-luvun alussa. Jälkimmäistä paikan päällä katsoessaan Toikka ihmetteli, mistä Parviaisen ”sadistiset mielenliikkeet kumpusivat”. Näytelmässä oli täysin tarpeetonta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Meillä oli ollut hauskaa kimpassa, ja Jussi oli monella tavalla kiehtova persoona, mutta hänen aggressionsa pilasivat ystävyytemme. Myöhemmin Jussi meni naimisiin Sanna-Kaisa Palon kanssa ja perusti hänen kanssaan perheenkin, mutta tarina päättyi hirveän traagisesti. Sanna-Kaisa löysi uuden miehen, jonka Jussi hakkasi kammottavalla tavalla. Iltalehti ei tavoittanut Jussi Parviaista kommentoimaan kirjan häntä koskevia kohtia. Toikka paljastaa kirjassa, kuinka ei ymmärrä kymmenen vuotta sitten kuolleen ohjaaja Jouko Turkan metodien hienoutta. Turkkaan tutustuessaan Toikka oli juuri siirtymässä Kajaanin kaupunginteatterista Lappeenrantaan. Suunniteltu projekti peruuntui, ja tilalle oli tulossa Turkan kirjoittama ja ohjaama näytelmä. Turkan maine ei ollut hyvä, alalla kiersi tarinoita siitä, kuka oli ”kestänyt rääkin ja kuka oli murtunut täysin”. Olin järkännyt kaikki asiani niin, että tekisin Lappeenrannan keikkani, joten hankala oli enää perääntyäkään. Ajattelin vain, että voi jumalauta, nyt se tapahtuu. Koko ammattikunta tiesi Turkan maineen ja tavan ohjata näyttelijöitään, mutta minä olin välttynyt aikaisemmin hänen produktioiltaan. Toikka kuvailee kirjassa, kuinka Turkka halusi saada näyttelijät ”katatoniseen kaaoksen tilaan”. Vain kehollisella ilmaisulla oli väliä, näyttelijän pää piti saada tyhjäksi kaikesta omasta. Omasta mielestäni koko logiikka oli täysin vinksallaan. Toikka kertoo kirjassa päättäneensä etukäteen, että mikäli hänen fyysisiä rajojaan millään lailla rikottaisiin, hän menisi poliisin pakeille. Sitä ei tarvittu, mutta sellainen fyysinen ilmentymä projektin aikana tuli, että Toikka laihtui kymmenisen kiloa. En lähde arvioimaan sen enempää Turkan mielenterveyttä kuin nerouttakaan, mutta hänen työskentelytavoissaan oli monia epäterveitä piirteitä. Jostain syystä Turkasta yritetään leipoa vielä tänäkin päivänä miesneroa, ja ajatellaan, että kaikella sillä, mitä hän teki, oli jokin syvällisempi tarkoitus. Itse en usko siihen. Toikka muistuttaa kirjassa, että Turkka sai tuhoa aikaiseksi, eikä kukaan puhu niistä, jotka eivät Turkan käsittelyn jälkeen pystyneetkään toimimaan ammatissa. Vuosikurssi toisensa jälkeen valmistui turkkalaisia näyttelijöitä, ja se jos mikä oli rikos teatteritaidetta kohtaan. Lappeerannan-produktio jätti jälkensä Toikkaan. Minun oli järkyttävän vaikea irtaantua Turkan kvasi-grotovskilaisesta metodista. Kaikki se kuritus ja höykytys oli mentaalisesti niin rankkaa, että se traumatisoi minut jopa useammaksi vuodeksi. Toikka summaa vielä ajatuksensa miesneroista. En ole koskaan ymmärtänyt myyttiä miesneroista tai minkäänlaisen hulluuden vaatimuksesta taiteissa. Mika Wickströmin kirjoittama Markku Toikka – Erikoisten roolien mies julkaistiin 27.8.2026. Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia kirjasta.